• Fi
  • En
  • Pasi Kämäri Grannenfelt Finance tiimiin edistämään suomalaisten finanssiyritysten ja pk-yritysten EU rahoitusmahdollisuuksia

    Pasilla on 34 vuoden vahva finanssialan kokemus eri vastuualueista finanssialan näköalapaikoilla. Pasi toimi 24 vuotta OP ryhmässä vastuullisissa johtotehtävissä mm. talousjohtajana, group controllerina, yrityssuunnittelujohtajana ja strategiajohtajana. Tämän jälkeen Pasi rakensi 9 vuodessa Säästöpankkiryhmästä Suomen neljänneksi suurimman pankkiryhmän toimien Säästöpankkiliiton ja Säästöpankkiryhmän keskusyhteisön toimitusjohtajana. Lisäksi hän on toiminut lukuisissa finanssialan hallitustehtävissä Säästöpankkiryhmän sisällä ja ulkopuolella.

    Ennen Grannenfelt Financea Pasi rakensi Talent Vectia Oy:n kasvurahoituspalvelua, jonka puitteissa järjestettiin kasvuhakuisille pk-yrityksille julkista rahoitusta, oman pääoman ehtoista rahoitusta ja velkarahoitusta.

    Pasi tulee Grannenfelt Finance tiimiin kiihdyttämään EU rahoitusinstrumenttien ja riskinjakomallien täysimääräistä hyödyntämistä pohjoismaisissa finanssiyrityksissä.

    Hän on tehnyt ansiokkaasti pitkään töitä finanssiyrityksissä sekä viime aikoina kasvuyritysten parissa ja on täten erinomainen lisä Grannenfelt Financen tiimiin.


    Grannenfelt Finance vahvistaa toimintaansa energiatehokkuutta ja kiertotaloutta edistävien palveluliiketoimintojen rahoituksessa

    Yhä useammat teolliset asiakkaat haluavat ostaa investointihyödykkeensä pitkäaikaisina palveluina. Usein tällaiset investoinnit liittyvät juuri energiansäästöön, materiaalitehokkuuteen, kiertotaloutta edistäviin teollisiin ratkaisuihin... Lue lisää

    Pk-yrityksille lisää tukea rahoitukseen – LähiTapiola mukaan Euroopan investointirahaston lainatakausohjelmaan

    LähiTapiola liittyy mukaan Euroopan investointirahaston (EIR) rahoittamaan InnovFin SME Guarantee –lainantakausohjelmaan. Ohjelman tarkoituksena on parantaa innovatiivisten pk-yritysten rahoitusmahdollisuuksia. LäiTapiolan osuus... Lue lisää

    Jussi Hätönen Grannenfelt Financen hallituksen jäseneksi

    Jussi Hätönen on nimitetty Grannenfelt Financen hallituksen jäseneksi 1.10.2018 alkaen. Jussilla on 15 vuoden kokemus teknologiapainotteisten kasvuyhtiöiden ja teknologiainfrastruktuurien neuvontapalveluista... Lue lisää